sunnuntai 29. huhtikuuta 2007

Lyhyesti - vko 17

Rattijuoppo kaahasi poliisia karkuun

Vuonna 1985 syntynyt nainen humalainen nainen pakeni poliisi Pohjois-Savossa sunnuntain vastaisena yönä. Nainen ei totellut pysähtymismerkkiä, vaan lähti pakoon matkustaja kyydissään. Kuopiosta alkanut pakomatka jatkui läpi Karttulan ja Tervon. Nopeus oli pahimmillaan 180 kilometriä tunnissa.

Pako päättyi Vesannolla polttoaineen loppumiseen. Nainen aiheutti poliisin mukaan useita vaaratilanteita. Häntä epäillään törkestä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rattijuopumuksetsa.

Asukas sytytti huoneistonsa tuleen

Raisiossa Kapponkadulla sijaitsevan kerrostalon kaksio tuhoitui pahoin tulipalossa. Kaksiossa asuvan naisen epäillään sytyttäneen asuntonsa tuleen.

Middle-class child neglect
And then, when I got home and finally read the papers, I came across an article about one Judith Rich Harris, an American psychologist who believes that parenting doesn’t have much to do with how a child develops; according to her, the family counts for very little and peer groups count a great deal.
(..)
A substantial proportion of middle-class mothers are completely detached from their children.

Studies disagree on Shaken-Baby Syndrome
"You can't cause the injuries said to be caused by shaking, by shaking."
(...)
"They come into court and they say, 'Oh, you can't kill a baby just by shaking it,' and yet they have a dead baby before them," she says. "Did a flying saucer come in from Mars and strike the baby in the head?"

Woman won't be charged in school crash
An 85-year-old woman whose car plowed through an elementary school cafeteria, killing a boy and injuring two other students, won't face criminal charges, a prosecutor said.

"This was certainly not intentional." -Robert Haida

On Monday, police issued what likely will be the only penalty Grace Keim will face in the Jan. 29 crash: a traffic ticket for failing to reduce speed.

---
On vitsailtu, että jos haluat tappaa jonkun, tee se kännissä ja autolla. Nyt näyttää tulleen toinen keino tappaa joku ja päästä vähällä tai jäädä kokonaan rangaistuksetta, Saada viranomaiset vakuuttuneeksi ettei teko ollut tarkoituksella tehty. Korkeasta iästä ja siitä, että on nainen, ei ole ainakaan haittaa.
---

Mom, grandma, grandson reach plea deal
Women face prison in case involving stolen car, prostitution.

Woman accused of gruesome killing reaches plea agreement
Rosiland Marie Payne, 33, was arrested for the killing of 29-year-old Ghrimay "Jimmy" Frezghi in December 2004, two weeks after witnesses found the victim's body burning on a San Jose sidewalk. The coroner later determined Frezghi had been stabbed to death before being set on fire.

Woman accused of trying to run down Sandra Bullock's husband

Girl on attempted murder charge
The teenager, who cannot be identified for legal reasons, is accused of stabbing a 28-year-old man..

Woman pleads guilty to posing as lawyer to have sex with prisoner
Tiffany Weaver, 29, entered the plea Wednesday. She was charged with identity theft and use of false government identification after entering the Maryland Reception Diagnostic and Classification Center in November to meet with inmate Jason Moody. Moody is serving a 30-year sentence for manslaughter.

Grandmothers arrested over satanic sex abuse at school
Three women teachers were among six people arrested yesterday accused of sedating and sexually abusing children as young as 3 at a school near Rome.

Middle school teacher arrested trying to buy drugs from police
Ann Greenfield is a teacher at Murray Middle School. She is in jail now, charged with conspiracy to traffic a controlled substance within 1,000 yards of a school, possession of marijuana and possession of drug paraphernalia.

Spurned teen indicted in road death
A 16-year-old girl [Louise Egan Brunstad] accused of killing another driver in a failed suicide attempt after being spurned by a classmate was charged Wednesday with murder. (...) Brunstad had text messaged her intent to kill herself to a female student at her school who had refused to have sex with her, Howard has said. (...) Brunstad also is charged with aggravated assault with a motor vehicle, serious injury by vehicle, reckless driving, driving on the wrong side of the road and speeding. Salado-Mayo's 6-year-old daughter was injured.

Principal in cheerleader case reassigned
A former high school principal [Jane Blackwell] accused of telling cheerleaders not to talk to authorities about alleged misconduct [supplying alcohol and cigarettes to students and contributing to the delinquency of a minor, having sex with a male student.. and a National Guard recruiter] by their coach [Jill Moore] has been reassigned.

---
Siskojen välistä solidaarisuutta, hyvä sisko toimintaa tai jotain sellaista.
---

Mom who killed kids mounts insanity defense
A woman [Cynthia Lord, 45] who shot her three teenage sons should be acquitted of murder because she is insane, even by Alaska's particularly strict standard, her lawyer told the judge who will decide her fate.

Jury finds nurse Melanie McGuire guilty of husband's murder
A jury convicted a well-respected fertility clinic nurse Monday of the 2004 murder of her husband, whose dismembered remains were stuffed in the couple's set of luggage and thrown in the Chesapeake Bay. (...) She [Melanie McGuire, 34] faces 30 years to life in prison on the murder charge alone when she is sentenced July 13.

DNA analysis clears 200th person
Advocates for extensive changes in the way cases are investigated and prosecuted see the 200 as the tip of a huge iceberg and use the word "epidemic."

Teacher, 16-Year-Old Had Sex (uutisvideo) Lue myös: Teacher misconduct rises

Woman attacks with shovel over beer
A woman kicked a 72-year-old man in the groin and hit him with a shovel after he refused to give her money for beer, according to police. (...) The man told police that when he refused, she kicked him. Police said Small then grabbed a shovel from the man's truck. He told police she tried to hit him in the head, but he blocked it with his left hand.

torstai 26. huhtikuuta 2007

Naisille lisää liksaa, mutta ei miehille?

Naisille lisää liksaa! YLE TV1 A-talk 26.4.2007 klo 21.10, uusinta 27.4.2007 klo 14.15.

Ohjelman teema tai otsikko ainakin on vinoutunut. Lähihoitajanaiselle siis lisää liksaa ja vähän ekstraa, muttei lähihoitajamiehelle? Tuskin sentään. Odotettavissa kenties "naisen euro on 80 senttiä" tyylisiä latteuksia ja muita puolitotuuksia.

Entiselle tasa-arvoministerille on kyllä tarjottu mitä parhain tilaisuus vaatia kokoomukselta sen vaalilupauksen, tasa-arvotupon, lunastamista. Joku voisi katsoa, että ex-tasa-arvoministeri pääsee vaatimaan kokoomuksen päätä pölkylle asiasta, jotka hän jätti hoitamalla edellisellä hallituskaudella.

Equal pay day was in February
.."wage gap," it’s the catch phrase used for the difference in earnings between the median full-time working man and the median full-time working woman. (...) Feminists and liberal politicians regularly trumpet this [Department of Labor] statistic as evidence of systemic workplace discrimination.

Another group should join in the fun: men who work part-time. (...) The median male part-time worker makes about 90 percent of the earnings of the median part-time woman.

Politicians and feminist activists fixate on one data point — median weekly earnings — and ignore the many other factors that influence that number. ..average number of hours worked per day.. differences in occupation, years of experience, education, amount of travel required, level of danger, distance traveled to the job, benefits, level of fulfillment, or any of the many other factors that affect earnings.

Sama fiksaatio on Suomessakin. Toitotetaan ministeritasoa ja presidenttiä myöden 20% palkkaerosta, iloisesti unohtaen kaikki ne tekijät, jotka tuota eroa selittävät.

Kukaan ei kuitenkaan koskaan ole osoittanut, että naissairaanhoitaja saa 20% pienempää palkkaa kuin miessairaanhoitaja. Ei myöskään ole osoitettu, että paperimies saa 20% enemmän palkkaa kuin paperinainen.

Hoitoala, kuten moni muukin on ylimääräisen korotuksen ansainnut. Kuinka paljon olet valmis maksamaan lisää veroja, että kuntasi hoitoalan työntekijöiden palkkoja nostettaisiin esimerkiksi 500 euroa kuukaudessa?

Luettavaa: Väitöstutkimus: Naisen euro on 96 - 97 senttiä, Naisen euro on euro

Lisäys: Onneksi ei kuultu latteuksia. Sen sijaan ohjelmassa tuli selväksi, että rahat ovat valmiina ja kortit ovat kuntatyönantajan ja työntekijäosapuolen käsissä. Sopimuksen sisällöstä riippuu korotuksen suuruus. Ex-tasa-arvoministerikin kovasti yritti tivata vastuuseen kokoomusta, vaikka lopulta ymmärtääkseni käsitti, että viimeksi korotusten suuruus on neuvottelijoista riippuvainen. Joidenkin mielestä olisi ilmeisesti hyvä, että valtio vielä suoraan määräisi kansalaisten palkoista. Käsittämätöntä.

Kovasti oli puhetta naisvaltaisista ja (korkea)koulutetuista aloista, mm. hoito- ja kirjastoaloista ja niiden jälkeen jääneestä palkkauksesta. Mikä on naisvaltainen koulutettu ala? Hoitoala? Mikä on koulutettu? Perus- tai lähihoitaja? Kolme vuotta peruskoulun jälkeen ja olet perus- tai lähihoitaja. Edes
Zyskowiczin mainitsemaa ylioppilastodistusta tai lukion suorittamista ei vaadita tai edellytetä. Tosiasia tietysti on, että esim. kirjastoalan työntekijöiden koulutus on pitkä. Voidaanko kuitenkaan rehellisesti sanoa, että palkan pitää olla koulutuksen pituuteen sidottu? Koulutuksen pituusko määrää palkan suuruuden? Tuskin ja toivottavasti ei.

Vielä kuitenkin kehdataan valittaa paperimiesten ja -naisten palkoista saman pituisilla koulutuksilla. Hoito- ja paperialan palkkavertailu keskenään ei mitenkään ole perusteltua.
Zyskowiczkin taisi mainita, että näiden alojen palkat ovat vuosien ja vuosikymmenten tuloksia. Eikä pidä unohtaa julkisen ja yksityisen sektorin erilaista kykyä maksaa palkkoja, toinen on lähes täysin riippuvainen verovaroista. Hoito- ja muidenkin alojen neuvottelijat joutuvat katsomaan pitkään peiliin.

Entä matalapalkkaiset miesvaltaiset alat? Poliisit ja palomiehet sekä ensihoitajistakin iso osa. Heistä ei ollut mitään puhetta. Millaisen ylimääräisen korotuksen he ansaitsevat? Milloin heidän palkoistaan puhutaan kuten nyt puhuttiin tiettyjen alojen palkoista, joilla työvoimasta suurin osa on naisia?

Tytöt murhasivat ystävänsä - "se tuntui oikealta"

Tyttökolmikon yhdelle osalliselle juhlinnan jälkeinen aamu koitui kohtalokkaaksi Australiassa. Herättyään ja hetken juteltuaan kaksi tytöistä päätti murhata lukemassa olleen ystävänsä.
The 17-year-old girls, who cannot be named due to their age, today faced a sentencing hearing in Perth Children's Court after pleading guilty to murdering Eliza Jane Davis in the small coal mining town of Collie on June 18, 2006.

Kaksikko oli puhunut ja suunnitellut jonkun henkilön murhaamista aiemmin. Toinen tytöistä oli valmistautunut tappamalla kaksi kissaa.
"We just did it because we felt like it, it is hard to explain," the other girl said.

"I knew we had wanted to kill someone before.

"We knew it was wrong, but it didn't feel wrong at all, it just felt right."

Toinen tytöistä kiepautti kaiutinjohdon lukemassa olleen uhrin kaulan ympärille ja alkoi kuristaa toisen pitäessä uhria aloillaan. Lisäksi kiinni pitänyt yritti tunkea kemikaalilla kasteltua kangasta uhrin suuhun.

Edes uhrin hengen haukkominen tai huutaminen eivät murhaamista pysäyttäneet.

Kuristamisen jälkeen he hautasivat uhrinsa ja ilmoittivat hänet kadonneeksi. Kaksikko jopa teeskenteli auttavansa etsinnöissä.

Syytä murhalle tytöt eivät ole kertoneet. Syyttäjä vaatii rangaistukseksi elinkautista. (news.com.au)

---
On jotenkin ristiriitaista, kun tytöt katsoivat oikeudekseen riistää ihmiseltä hengen, joka nimetään mediassa, että heidän henkilöllisyytensä salataan ja suojellaan alaikäisyyden takia.

Tytöt tiesivät että murhaaminen on väärin, mutta tekivät sen silti, eikä se tuntunut väärältä ollenkaan. Tämän kommentin jälkeen voi kai hyvin sanoa, että eivät he ainakaan ns. hulluja suunnittelu- ja tekohetkellä olleet tai ole, vaan käyttivät vakaata harkintaa ja omaa halua.

Koska heidät tuomitaan "lastenoikeudessa", tuomio ei kovin ankara todennäköisesti tule olemaan, sukupuolivähennys huomioiden kuten meilläkin on tapana, vaikka syyttäjä elinkautista vaatiikin.

Tyttö tuhosi miehen elämän valehdeltuaan raiskauksesta

Raiskauksesta valehdellut tyttö tuomittiin neljän kuukauden vankeuteen, joista kaksi ehdottomana. Valhe tuhosi miehen elämän.

Two months for girl whose rape lie ruined cabbie's life
Married father-of-two Aftab Ahmed, 44, lost his house, livelihood and good name after a 16-year-old passenger accused him of attacking her when she was senseless through drink. (...) Yesterday the teenager from Shipley, West Yorkshire, was sentenced to a four month detention and training order at Bradford Magistrates' Court and told she would be locked up for half that period. (...)

"I returned to normality and realised it had not taken place," she said.

Rape lie girl 'should be named'
The teenager was told she would serve two months in custody, but the married father of 11-year-old twin daughters said: "Today is the worst day of my life, I can't imagine that the person who destroyed a whole family got only two months." (...) "She has destroyed my family life, my social life, and she has destroyed me economically. She destroyed my credibility." (...)

Sentencing, he [District Judge David Thomas] said: "He couldn't find your home because you were not in a position to direct him to it and he took the trouble to ask at several places.

"You repaid that kindness by alleging that he had raped you."

---
Tuomittu oli niin kännissä ettei pystynyt antamaan ohjeita ja oksensi matkan aikana kuudesti. Tästä huolimatta - uskon että miesasiakas vastaavassa kunnossa olisi lentänyt ulos autosta, jos koskaan olisi palvelua saanutkaan - taksikuski katsoi parhaaksi viedä tolkuttomassa kännissä olleen tytön kotiin, vaikka joutui sen tehdäkseen näkemään paljon vaivaa. Tästä kiitoksena tyttö syytti hänen turvallisuudestaan huolehtinutta taksikuskia perustettomasti raiskauksesta, eikä "todellisuuteen palattuaan" oikaissut valhettaan.

Valhe eli 14 kuukautta. Valehtelun johdosta mies menetti työn, kodin, maineensa, yhteisön kunnioituksen ja hänen vaimonsa syö masennukseen lääkkeitä. Toisin sanoen, tyttö tuhosi miehen ja hänen perheensä elämän.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2007

Lapset tappeluun yllyttänyt ja videoinut naisnelikko sai ehdollista

Äiti, Zara Olver, 21, joka yllytti kahta lastaan tappelemaan keskenään videolla, tuomittiin 12 kk ehdolliseen. Saman tuomion saivat hänen äitinsä, Carole Olver, 48, ja kaksi siskoaan, Serenza Olver, 29, ja Danielle Olver, 19.

Videolla vaipoissa olevaa 2-vuotiasta poikaa haukutaan "luuseriksi" (wimp), koska tämä ei lyö siskoaan takaisin tämän lyötyä poikaa. Naiset nauravat lapsille heidän lyödessään toisiaan harjoilla ja lehdillä.

Pojan nähdään itkevän videolla, kun hänen 3-vuotias siskonsa löi häntä kasvoihin. Yksi naisista sanoo pojalle, "älä ole luuseri tai homo/naismainen mies" (not to be o wimp or a faggot) ja käskee lyömään siskoaan takaisin.

Vanhin naisista, lasten isoäiti, sanoi poliisille ettei nähnyt tappelussa mitään väärää "karaistessaan" lapsia (toughening up), ja että hän on tehnyt saman kolmelle tuomion saaneelle tyttärelleenkin.

Zara Olver pleaded guilty to causing or procuring the children to be ill treated in a manner likely to cause unnecessary suffering or injury.

Her mother and sisters pleaded guilty to jointly inciting the ill treatment of children.

Tuomiona siis vuosi ehdollista. Lisäksi 100 tuntia yhdyskuntapalvelu (unpaid work) eivätkä he saa koskaan työskennellä lasten parissa. Tuomari mainitsi etteivät naiset ole uhka yhteiskunnalle.

Tapaus tuli ilmi sattumalta, kun Irakista komennukselta kotiin palannut lasten isä löysi videon. Järkytys oli valtava, kun hän ei nähnytkään videolla lastensa leikkivän iloisesti, vaan pakotettuina tappelemaan keskenään. Hän ilmoitti tapahtuneesta sosiaaliviranomaisille, jotka puolestaan hälyttivät poliisin. Isä kuvaili videon olevan "kuin koiratappelua".

"What they've done is send a message that this isn't a very serious thing and they've walked free. I think most people are outraged by that." -Michelle Elliott, Kidscape

Lapset on sijoitettu heidän isänsä vanhempien hoitoon. (BBC)

---
Tässä varsinainen nelikko täynnä naisellista ja äidillistä hellyyttä ja hoivaa.

Tuomarin sanat ovat ristiriidassa tuomion kanssa. Kai ne lapsetkin ovat osa yhteiskuntaa, joiden parissa hän kielsi naisia koskaan työskentelemästä?

Lyhyesti - vko 16

Tämä ensimmäinen on myöhemminkin, mutta nostetaanpa tänne kärkeen. Uutisen otsikointi ja kolme ensimmäistä riviä antavat ajattelemisen aihetta naisen vallasta ja manipuloinnista parisuhteilussa ja siitä, miten typeriin tekoihin miehet ovat valmiita sortumaan "naisen vuoksi". Poika oli ennen tekoaan uhannut tappaa itsensä. Pojalle syyte murhan yrityksestä ja kihlatulle tyttöystävälle yllytyksestä murhan yritykseen.

Kihlattu uhkasi erolla. Poika puukotti yhden yön heilaansa. 16-vuotiaiden kolmiodraama oli vähällä johtaa kuolemaan. (IL)


Woman arrested in Louisiana for soliciting sex from a minor
FBI agents arrested 20 year old Adora Ramirez of Post, Texas, late last week in Louisiana on the charge of soliciting sex from a minor. Officials say on Friday, Ramirez drove nearly 600 miles to meet a 15 year old girl. They say the two met on the internet and had sexual conversations through chat rooms, e-mails, and text messages. (...) In Ramirez`s bag, agents found lubricant, stuffed animals and jewelry, which she said were gifts for the girl.

Pikkutytöt kaatoivat hautakiviä
Isojoen hautakivien kaatajiksi ovat paljastuneet kahdeksanvuotiaat tytöt. He jäivät kiinni silminnäkijähavainnon perusteella.

Baby sitter accused of killing pregnant friend charged with drowning three children
Grand jurors indicted Tiffany Hall, 24, on three counts of first-degree murder in the East St. Louis deaths last September of DeMond Tunstall, 7, Ivan Tunstall-Collins, 2, and Jinela Tunstall, 1. (...) Hall, already charged in the deaths of Tunstall and her fetus, could face the death penalty if convicted.

French paedophilia appeals heard
Sixty-one people had been found guilty in July 2005 of abuse in the town of Angers in one of France's biggest child sex trials. (...) Twenty-six [26] of the defendants were women - some of them mothers of abused children.

Woman who smothered infant twins sentenced to 10 years in prison
A mother who smothered her crying 9-month-old twins with a pillow then went back to sleep was sentenced to 10 years in prison. Lakeia White, 20, pleaded guilty but mentally ill on Wednesday to homicide by child abuse.

Woman jailed for sex with boy, 14
A woman is starting a 15 month jail sentence for having sex with a 14-year-old boy. Linda Jane Jones, 34, a mother-of-two from Mold, became pregnant by the teenager, who the judge said had been left "considerably traumatised." (...) She admitted three counts of sexual touching involving intercourse and must register as a sex offender.
---
Säälittävää selittelyä puolustukselta: "One must also recognise the tragedy brought upon her by her own actions," he said. "It is right to say that she is someone who has not come to terms with the loss of the baby."
---

Väitöstutkimus: Naisen euro on 96 - 97 senttiä
- Valtaosa kokonaispalkkaerosta teollisuudessa on seurausta naisten ja miesten sijoittumisesta eri yrityksiin ja edelleen eri työtehtäviin yritysten sisällä. Taustalla lienee erot naisten ja miesten koulutusaloissa, eivät erot koulutustasoissa. Naiset saavat samasta työtehtävästä 3-4 prosenttia vähemmän palkkaa kuin miehet, joilla on takanaan samantasoinen koulutus ja yhtä pitkä työkokemus. On syytä muistaa, että tämä ero saattaa selittyä tekijöillä, joita ei tutkimuksessani ole kyetty huomiomaan, toteaa Tomi Kyyrä.

Jury convicts Mary Winkler of voluntary manslaughter in husband's shooting death
A Tennessee jury [10 women and two men] convicted Mary Winkler of voluntary manslaughter Thursday for fatally shooting her preacher husband in the back. The jury's verdict spared Mary Winkler the possibility of life in prison on one count of first-degree murder for shooting her husband, Matthew Winkler, as he lay in bed the morning of March 22, 2006. She faces three to six years in prison..

---
Dr. Helen: "Well, it's about the right length for a woman who blows away her husband--around six years is typical. Apparently, men's lives have little worth in this society if they are taken by a female. How pathetic is that?"

Melanie McGuire murder trial
Melane McGuire is accused of killing and dismembering her husband William in 2004 and tossing his body into the Chesapeake Bay packed in trash bags and stuffed into the couple's luggage set.

Pornokuviin houkutellut tytöt itse syytteeseen
Poikkeuksellista on, että tytöistä kolme saa itsekin syytteen avunannosta miehen rikoksiin. Tyttöjen syytteet perustuvat siihen, että heidän epäillään ylipuhuneen omia kavereitaan mukaan kuvioon.

Two arrested in attempted murder case
A man and a woman were arrested in connection with the druging, beating and stabbing of a 24-year old man. (...) An investigation determined that two individuals, 21-year-old Larissa Marie Rothery of Malabar and 25-year-old Christopher Alan Tips of Palm Bay, had allegedly battered the victim. (...) Larissa Marie Rothery of Malabar has been charged with domestic violence, attempted felony murder and two counts of child abuse.

16-vuotias poika yritti murhata naisen
Syytteen mukaan seinäjokelainen nuorimies puukotti hengenvaarallisesti 19-vuotiasta naista Ilmajoen opiston parkkipaikalla helmikuussa. Puukotus liittyi uhrin ja tekijöiden välisiin ihmissuhdesotkuihin. (...) Tapahtumiin osallistunut 16-vuotias kokkolalaistyttö sai syytteen yllytyksestä murhan yritykseen nuorena henkilönä. Hän oli seinäjokelaisen kihlattu.

Äidille vuosi vankeutta lapsensa käden murtamisesta
Nainen on saanut vuoden ehdollisen vankeustuomion törkeästä pahoinpitelystä, koska hän katkaisi kuusiviikkoisen poikansa olkavarren. Rangaistuksen määräsi Helsingin hovioikeus syyttäjän valituksen jälkeen. (...) Vamma paljastui neuvolatarkastuksessa viikko murtumisen jälkeen. Äiti selitti pojan vamman syntyneen lapsen kierähtäessä pöydältä lattialle.

Naisten väkivalta on lisääntynyt
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen (Optula) selvityksen mukaan vuosina 2002-2005 henkirikoksiin syyllistyneistä naisista liki 70 prosenttia oli tekohetkellä humalassa. Päihteet ovat yhä useammin taustalla myös naisten tekemissä lievemmissä väkivaltarikoksissa. (...) "Uhri on edelleen useimmiten oma puoliso tai seurustelukumppani. (...) Naiset surmaavat myös lapsiaan", [Optulan tutkija Martti] Lehti sanoo. (...) Väkivaltarikoksiin, ja erityisesti henkirikoksiin syyllistyneiden naisten "profiili" on hyvin samanlainen kuin niihin syyllistyneiden miesten. (...) Myös rikosten tekoväline ja -tapa ovat yhteneväiset: puukolla tai veitsellä kohti.

---
Luettavaa: Henkirikoskatsaus 2/2006
---

Duke accuser should be prosecuted
In this column, I'll argue that not only should Mangum be prosecuted to the fullest extent, but this case should serve as the impetus for a revamping of the way prosecutors handle those who falsely report rape and related sex crimes.
(...)
As readers may well recall, this case began when, on March 13, 2006, Crystal Gail Mangum, a 27-year-old woman, single-handedly changed the course of three young men's lives, probably forever.
(...)
But what about Mangum? Will she get off scot-free, despite her lies?
(...)
The law already allows those who falsely report crimes to be punished. I can't imagine a better case for invoking it than this one.

---
Aiemmin: Duke tapauksesta matkan varrelta, Duke lacrosse tapaus
---

torstai 19. huhtikuuta 2007

Oppilasta lyönyt opettaja esitetään uhrina

Iltalehden nettilehden otsikointi sovittaa uhriviittaa 11-vuotiasta poikaoppilasta lyöneen 45-vuotiaan naisopettajan ylle, Uupunut opettaja löi Asperger-lasta. Lööpissä todetaan tapahtunut sellaisena kuin se on, Naisopettaja löi 11-vuotiasta.

Uupumus ei ole selitys oppilaan ja lapsen lyömiselle. Myöskin tilanne koulussa - opettajalla oli luokassaan 20 oppilasta, joista kaksi mukautetussa opetuksessa ja seitsemän tarvitsi muita tukitoimia - on turhaa selittelyä, vaikka sillä oman osansa uupumukseen todennäköisesti onkin. Olkoon vaikka 30 oppilasta, joista 10 tarvitsee tukitoimia, oppilasta ei lyödä avokämmenellä kasvoihin. Koskaan.

Toivottavasti koululaitos oppii tapauksesta jotain ja toimii jatkossa toisin, ettei vastaavaa tapahtuisi uudelleen. Pojalle järjestyi paikka erityisluokalta vasta, kun hän katosi kahden tunnin ajaksi kesken koulupäivän.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2007

Opettajalle syyte pahoinpitelystä

Tampereen käräjäoikeudessa luettiin syyte Ylöjärvellä työskentelevälle opettajalle lievästä pahoinpitelystä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Opettaja oli lyönyt viime joulukuussa viidesluokkalaista poikaa poskelle.

Pojalla on todettu Asperger-syndrooma, joka ilmenee mm. levottomana käytöksenä. Poika oli sijoitettu kuitenkin 20 oppilaan luokkaan, jossa sai mukautettua opetusta, muttei täysimittaista erityisopetusta.

Opettaja kertoi joutuneensa pojan kanssa vaikeuksiin useasti syyslukukauden aikana, kun poika oli käyttäytynyt häiritsevästi. Hän kertoi lopulta menettäneensä malttinsa ja löi. Pojan isä kertoi, että kotona pojan kanssa on tultu toimeen ilman lyöntejä.

Lyönnin seurauksena poika menetti täysin luottamuksensa opettajiin eikä halunnyt mennä enää kouluun.

Opettaja ei enää työskentele Karhen koulussa ja poika on siirretty toiseen kouluun ja erityisopetukseen. (IL)

---
Viidesluokkalainen, 11-vuotias, opettaja menetti malttinsa ja löi. Kun lyönnin kohteelta meni luottamus opettajiin, ei varmaankaan voi sanoa muiden oppilaiden luottamuksenkaan erityisemmin vahvistuneen.

Mainittakoon erikseen, vaikka IL ei sitä tee, että kyse on mitä ilmeisimmin naisopettajasta. IL uutisoi 2006 joulukuun puolessa välissä Ikaalisten poliisin tutkivan tapausta, jossa pohjoissatakuntalaisen koulun naisopettaja oli käynyt käsiksi viidesluokkalaiseen poikaan.

maanantai 16. huhtikuuta 2007

Puukotus muuttui tapon yritykseksi

Veitsellä miestä kylkeen iskenyt Sirkka Liisa Pohjonen, 53, tuomittiin Vaasan hovioikeudessa tapon yrityksestä kolmeksi vuodeksi vankeuteen.

Pohjonen oli lyönyt torkkuvaa miestä keittiöveitsellä rintaan. Veitsi osui lähelle kainaloa ja upposi keuhkoon asti, johon virtasi liki litra verta. Mies selvisi hengissä.

Aiemmin Äänekosken käräjäoikeus katsoi teon törkeäksi pahoinpitelyksi ja tuomitsi kaksi vuotta ehdollista. Syyttäjä valitti hovioikeuteen ja vaati rangaistusta tapon yrityksestä. Hovioikeus asettui syyttäjän kannalle, koska sen mielestä Pohjosen olisi pitänyt ymmärtää, että pitkäteräisellä veitsellä rintaan kohdistunut isku aiheuttaa todennäköisesti kuoleman. (Ksml 13.4.2007)

Nainen riehui puukon kanssa

Ravintolasta poistettu nainen riehui puukon kanssa ravintolan edustalla Oulussa lauantaiyönä. Poistetuksi tulemisen jälkeen nainen otti maasta roskapöntön ja hajotti sillä ravintolan ikkunan. Sen lisäksi hän hakkasi ravintolan ovea käsilaukustaan kaivamalla puukolla puolen sataa kertaa. Naisen aikeet jatkaa iltaa samaisessa ravintolassa kilpistyivät henkilökunnan ja asiakkaiden estelyihin.

Vahvassa kännissä ollut nainen vietiin putkaan. (IL)

Seksivideo johti rehtorin ja opettajan eroon

Amerikkalaisen Sandridgen peruskoulun rehtori Leroy Coleman, 56, sekä opettaja Janet Lofton, 41, joutuivat eroamaan seksiseikkailuidensa takia. He jättivät eroilmoituksensa viime torstaina. Molemmat ovat naimisissa ja heillä on lapsia. Kansankynttilöiden seksipuuhat koulun luokassa tulivat laajempaan tietoon, kun ne kuvannut henkilö lähetti materiaalin dvd:llä koulun oppilaiden vanhempien katsottavaksi.

- Meitä ei voi pitää vastuullisina sairaan miehen [ja naisen] perversseistä teoista. Olemme asiasta raivoissamme, koulun johtokunnan johtaja Cheryl Ward puolustautui.

(IL)

---
Mitä muuta voi odottaa naispuoliselta koulun johtokunnan johtalta kuin yksipuolista miehen lynkkaamista. IL:n kuvasta näkyy, että naisopettaja on mukana touhussa yhtä lailla.

Tappajalesbot

Newyorkilainen mies joutui taistelemaan kadulla henkensä edestä seitsemän lesbon kanssa, koska hän oli pitänyt yhtä heistä viehättävänä ja tuonut sen julki verbaalisesti. Tappelun aikana lesbot olivat potkineet miestä, pomppineet hänen päällään ja lopuksi myös pukottaneet tätä. Puukottaja uhkaa syyte tapon yrityksestä. (IL 13.4.2007)

---
Näinkö sitä nykyään kohteliaisuuteen ja kehuihin vastataan? Juttu oli Iltalehdessä ihan oikeassa osastossa, Hullu Maailma.

perjantai 13. huhtikuuta 2007

Miesystäväänsä puukottanut nainen vangittiin

Nurmeslainen 46-vuotias nainen vangittiin Nurmeksen käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä miesystävänsä tapon yrityksestä.

Puukotuksesta epäillyn naisen uhri on 50-vuotias miesystävä, jonka kanssa nainen oli vierailemassa tuttavan luona tiistaina. Mies on edelleen sairaalahoidossa. (IL)

Duke tapauksesta matkan varrelta

Cathy Young, Duke: The Waterloo of "rape-crisis feminism"?

A knee-jerk "if she says she was raped, then she was" stance is not only unfair to the accused, it is also, in the end, damaging to the advocates' credibility - and therefore, to those for whom they advocate.

If the Duke prosecution case turns out to be the fiasco it now seems to be, it may become a turning point in media attitudes toward rape charges.

...
Maybe we need rape victim advocates who are not committed to ideological myths, and who are more interested in helping victims than in gender politics.

Duke's tenured vigilantes

During her December 21 interview with prosecutors, the accuser offered either the seventh or the twelfth (depending on how you count) significantly different version of the story she had been telling medical personnel, police officers, and news reporters about what happened after she, an employee of a Durham escort service, showed up at about 11:30 P.M. on March 13 to do some stripping and exotic dancing for a party at a Durham house rented by Evans and two other Duke lacrosse captains.

Duke lacrosse case timeline


Wendy McElroy, Continuing to Defame the 'Duke 3' as Rapists kirjoitti 31.1.2007 kuinka raiskaussyytteistä luopumisen jälkeenkin kolmea syytettyä - ja nyt siis lopulta ja viimein syyttömiksi julistettuja - edelleen leimattiin raiskaajiksi julkisella tempauksella National Sexual Violence Resource Center toimesta. NSVRC järjestö laittoi nettisivuilleen dokumentin otsikolla "Talking Points: Duke University Lacrosse Team Rape Case" 18 päivää raiskaussyytteistä luopumisen jälkeen.

Miksi NSVRC sitten piti raiskausteemaa esillä, kysyy McElroy ja vastaa, että kyseessä on laajempi kokonaisuus kuin vain syytettyjen syyllisyys tai syyttömyys. Kyse on uhriuden paradigmasta ja etenkin niiden naisten uhriudesta, jotka esittävät raiskausväitteitä. Ydinajatus ja oletus on, että naiset eivät valehtele raiskauksesta. Tätä oletusta NSVRC lähti tempauksellaan puolustamaan, koska Duken tapaus järkyttää uhriuden paradigmaa ja siihen uskovia sekä toimintansa perustavia toimijoita. Duken tapauksessa sekä raiskaussyytöksen tehneen naisen valehtelu että syyttäjän vilpillinen toiminta olivat ja ovat kovia iskuja "naiset eivät valehtele raiskauksesta" -oletukselle, ja ne tullaan muistamaan vielä pitkään, kiitos median.

Tuon oletuksen hitsautuminen kenen tahansa ajatuksiin on vaarallista. Vielä vaarallisempaa on sen hitsautuminen seksirikossyyttäjän (nykyään ex-) ja lakiprofessorin aivoihin höystettynä jumiutuneella ja vain yhteen näkökulmaan luottavalla ja sokeasti uskovalla feministisellä ideologialla.

The main author of the "talking points" is identified by several respected Internet sites as the feminist law professor and former sex crime prosecutor Wendy Murphy. The ascription is based on the fact that Murphy is the only person named by the document and that the wording closely resembles an earlier email Murphy circulated in academic circles. Whether she is the sole author, however, Murphy clearly endorses the contents of the "talking points" and played a defining role in its development.

Murphy, who is renowned for condemning the 'Duke 3' in the media, stated on the MSNBC News Show The Situation, "I never, ever met a false rape claim, by the way. My own statistics speak to the truth."


(Puistattaa ajatellakin millaista tuhoa Murphy on mahdollisesti saanut aikaan toimiessaan seksirikossyyttäjänä, kun ajattelu ja mitä ilmeisimmin myös toiminta perustuu tuohon järjettömään uskomukseen.)

Tähän väliin sopinee mainiosti Cathy Youngin kuvaus Wendy Murphystä:

Murphy, a former sex crimes prosecutor and an adjunct professor at the New England School of Law in Boston, is a real piece of work. She's a tireless defender of discredited child-abuse witch-hunts based on junk science. She's an ideologue whose contempt for opposing viewpoints puts off even those sympathetic to her cause (see this page for some student responses to a lecture she gave at Harvard), and who once called a snow sculpture of an erect penis built as a campus prank a "powerful symbol of sexual dominance and gendered violence" similar to "a snow sculpture of a Nazi swastika or the confederate flag." And then people wonder where the "man-hating feminist" stereotype comes from.

McElroy käy läpi pari "talking point" kohtaa, jotka siinä ja Murphyn toimesta esitetään "totuutena".

1) DNA todisteiden salaaminen oli ok, koska syytöksen esittäneen naisen seksuaalihistoria on yksityistietoa.

2) raiskaussyytös oli keino saada rahaa, mutta "luotettavan lähteen" mukaan nainen kieltäytyi 2 miljoonasta dollarista, jotka hänelle olisi maksettu syytöksen poisvetämisestä. Todellisuudessa rahatarjouksen teki naisen serkku, "Jakki", eikä naisella ollut mitään tekemistä rahatarjouksen kanssa.

Siinä siis kaksi esimerkkiä mustamaalaamisesta ja väärien tietojen levittämisestä mediassa. Kuten McElroy ja Young toteavat, Duke tapaus saattaa olla käännekohta median asennoitumisessa vastaavanlaisten tapausten käsittelyyn.

NSVRC:n tempauksen ja hyökkäyksen perustana ei McElroyn mukaan ole totuus tai vääryys ja tapahtuiko raiskaus vai ei. Kyse on rahasta. NSVRC saa rahansa uhriuden paradigmasta. Murphyn maine perustuu sille. Molemmat taistelevat "elämästään" ja toimeentulostaan.


The Wendy Murphy file


Lisäys: Alla otteita vääriä raiskaussyytöksiä käsittelevästä artikkelista.

Marc Angelucci and Glenn Sacks,
Research Shows False Accusations of Rape Common

(Yllätys yllätys, Wendy Murphy tulee esiin täälläkin.)

According to a nine-year study conducted by former Purdue sociologist Eugene J. Kanin, in over 40 percent of the cases reviewed, the complainants eventually admitted that no rape had occurred ("Archives of Sexual Behavior," Vol. 23, No. 1, 1994). Kanin also studied rape allegations in two large Midwestern universities and found that 50 percent of the allegations were recanted by the accuser.

Kanin found that most of the false accusers were motivated by a need for an alibi or a desire for revenge. Kanin was once well known and lauded by the feminist movement for his groundbreaking research on male sexual aggression. His studies on false rape accusations, however, received very little attention.

Väärien raiskaussyytösten tutkiminen ja niiden paljastuminen kohtuullisen yleisiksi ei aiemmin Kanin tutkimusta miesten seksuaalisesta aggressiosta hehkuttaneita ja häntä siitä kiitelleitä feministejä kiinnostanut. Aihe ja varsinkaan tulokset eivät ilmeisesti sopineet feminismin ideologian uskomuksiin ja "totuuksiin".

In 1985 the Air Force conducted a study of 556 rape accusations. Over one quarter of the accusers admitted, ... that no rape occurred. A further investigation by independent reviewers found that 60 percent of the original rape allegations were false.

The most common reasons the women gave for falsely accusing rape were "spite or revenge," ... ("Forensic Science Digest," vol. 11. no. 4, December 1985).

A "Washington Post" investigation of rape reports in seven Virginia and Maryland counties in 1990 and 1991 found that nearly one in four were unfounded. When contacted by the Post, many of the alleged victims admitted that they had lied.

According to a 1996 Department of Justice Report, of the roughly 10,000 sexual assault cases analyzed with DNA evidence over the previous seven years, 2,000 excluded the primary suspect, and another 2,000 were inconclusive.

...
Linda Fairstein, who heads the New York County District Attorney's Sex Crimes Unit ... says, "there are about 4,000 reports of rape each year in Manhattan. Of these, about half simply did not happen."

The media has largely ignored these studies and experts and has instead promoted the notion that only 2% of rape allegations are false. This figure was made famous by feminist Susan Brownmiller in her 1975 book "Against Our Will: Men, Women and Rape." Brownmiller was relaying the alleged comments of a New York judge concerning the rate of false rape accusations in a New York City police precinct in 1974.

A 1997 "Columbia Journalism Review" analysis of rape statistics noted that the 2% statistic is often falsely attributed to the Federal Bureau of Investigation, and has no clear and credible study to support it.

torstai 12. huhtikuuta 2007

Duke lacrosse tapaus

Raiskauksesta syytetyt kolme Duke yliopiston lacrosse-pelaajaa vapautettiin kaikista epäilyistä. Heidät pidätettiin sen jälkeen kun nainen kertoi tulleensa raiskatuksi yliopiston lacrosse-joukkueen juhlissa, johon hänet oli palkattu esiintymään.

Tapaus sai paljon huomiota ja herätti keskustelua, koska syytöksen tehnyt on tummaihoinen ja kävi perinteistä mustien yliopistoa ja nyt vapautetut valkoisia eliittiyliopiston oppilaita.

The attorney general took over the case in January from Durham County District Attorney Mike Nifong, after the state bar charged Nifong with several ethics violations tied to his handling of the case. On Wednesday, Cooper said the state's investigation into a stripper's claim that she was sexually assaulted at a team party last spring found nothing to corroborate her story.

Jutun käsittely kesti vuoden verran ja matkan varrelle on mahtunut kaikenlaista alkaen hätäisestä syyttämispäätöksestä, medialle annetuista harhaanjohtavista ja vihaa syytettyjä kohtaan nostaneista kommenteista. Lisäksi tämä kyseinen syyttäjä, Mike Nifong, pimitti todisteita puolustukselta sekä valehteli oikeudessa. Pimitettyjen todisteiden joukossa oli mm. raiskaussyytöksen tehneeltä otettujen DNA-näytteiden tuloksia. Yksikään näytteistä ei kuulunut syytetyille.

Outoa jutussa on ettei raiskauksesta valehdellutta naista aseteta minkäänlaiseen vastuuseen. Hän tuhosi kolmen opiskelijan elämän vuoden ajaksi, syyttämälle heitä jostain mitä he eivät tehneet. (Joidenkin silmissä nämä kolme ovat kenties aina syyllisiä vain siksi että heitä syytettin. Siltä osin heidän elämänsä on perusteetta lopullisesti tuhottu.) Tapauksen saama valtava huomio ja pyörittely mediassa yliopistosta erottamisen lisäksi ei varmasti tehnyt syytettyjen elämää yhtään helpommaksi.

However, he [Attorney General Roy Cooper] said no charges will be brought against her, saying she "may actually believe" the many different stories she told.

Onko perusteltua jättää syyttämättä, koska valheellisen syytöksen esittänyt "saattaa uskoa kaikkiin kertomiinsa erilaisiin tarinoihin"?

"We believe it is in the best interest of justice not to bring charges," he said.

Että näin. Oikeuden ja yleisen oikeustajun kannalta on siis parasta, että raiskauksesta saa perusteetta syytellä ketä tahansa joutumatta vastaamaan valheistaan missään ja koskaan. Näin sanoi henkilö, joka aiemmin erikseen julisti jokaisen syytetyn syyttömäksi ja ilkeän syyttäjän uhreiksi, jolla oli "tragic rush to accuse".

MSNBC

Silminnäkijä - Heitteille jätetyt

TV2 12.4.2007 klo 22.35, Silminnäkijä - Heittelle jätetyt.

Tuotantoeläimiin kohdistuneita eläinsuojelurikoksia paljastuu lähes viikoittain. Suurin osa ruuatta ja hoidotta jääneistä eläimistä on kuitenkin tavallisia lemmikkejä. Kun lemmikistä ei pystytä huolehtimaan on heitteillä yleensä myös muutkin ja valittettavan usein eläinsuojeluvalvoja joutuu tarkastuksen yhteydessä kutsumaan lastensuojeluviranomaisen paikalle. Ohjelmassa on mukana Turun kaupungin eläinsuojeluvalvoja Heidi Leyser.

Eläinsuojeluvalvojien työn kautta paljastuu kuitenkin valitettavan usein myös tapauksia, joissa kärsivästä eläimestä tehdyn ilmoituksen ja tarkastuksen jälkeen huomataan, että paikalle pitää kutsua myös lastensuojeluviranomaiset. "Kerran kerrostaloasunnossa valitettiin koiran jätösten hajua ja kun menin tarkastukselle, kuulin yhtäkkiä suljetun makuuhuoneen oven takaa ininää. Oli vaikea saada selvää, mitä se ääni oikein oli. Sieltä löytyi pinnasängystä poika, jolla oli vaippa niin täynnä tavaraa, että vaippa roikkui polvissa. Lapsi oli selvästi itkenyt niin pitkään, ettei saanut enää ääntä." Leyser muistelee. "No se poika otettiin sitten huostaan".

ESS
ohjelma-arviossaan Sari Torvinen kirjoittaa :

Yhteistä näissä tapauksissa yleensä on, että eläinrääkkääjälläkään ei mene hyvin. On mielenterveys- ja alkoholiongelmia. Jotain mätää on suomalaisessa yhteiskunnassa. Mitä voi sanoa sotaveteraanista, jonka kaikki kymmenet kissan näkivät nälkään. Eläinsuojeluvalvoja toi purkkiruokaa. Nälkäinen veteraani söi ruuat itse. Leyser otti yhteyttä lääninhallitukseen saakka, mutta turhaan. Kukaan ei tullut auttamaan vanhusta. Tarina päättyy, kun mies kuoli moskaansa.

Mielenterveysongelmat kuulostaa jotenkin liian helpolta. Sekään äiti, joka [jätti] lapsensa huutamaan nälkäänsä ulosteen ja vanhojen tuttipullojen sekaan ei kärsinyt masennuksesta. Jokin vika ihmisessä täytyy olla, että hän kykenee olemaan niin välinpitämätön ja paha.

Sotaveteraanin tapauksessa esimerkiksi kuvastuu hyvin julmasti se, että eläimen hyvinvointi ja henki on tärkeämpi ja arvokkaampi kuin ihmisen.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2007

Äidille syyte lapsensa murhasta

Kiteellä joulukuussa kuolleen 2-vuotiaan pojan 29-vuotias yksinhuoltajaäiti sai murhasyytteen Joensuun käräjäoikeudessa. Pojan kuolema varmistui henkirikokseksi ruumiinavauksessa. Kuoleman aiheuttivat nieluun tungetut kansgaskaistaleet. Pojan äiti otettiin kiinni surmapaikalla.

Syyttäjän mukaan henkirikos tehtiin erityisen julmalla ja raa'alla tavalla.

Kuolleen pojan vanhempi sisar on otettu aiemmin huostaan. (IL)

sunnuntai 8. huhtikuuta 2007

Belle Gunness - sarjamurhaaja

FST5 8.4.2007 klo 20.25, Belle Gunness - sarjamurhaaja.

Dokumentti yhdestä pahimmista naissarjamurhaajista. Norjassa syntynyt Gunness muutti vuonna 1881 Yhdysvaltoihin ja keskittyi murhiin ja vakuutuspetoksiin.

Belle Gunness Wikipediassa
She may have killed both of her husbands and all of her children (on different occasions), but she is known to have killed most of her suitors, boyfriends, and her two daughters Myrtle and Lucy. Her apparent motives involved collecting life insurance benefits. Reports estimate that she killed more than twenty people over several decades, some claim as many as fifty, and got away with it.

Siinäpä tapa vastata kosijoille, henki pois. Raha tuntui olleen Gunnessin rakastaja. Ilmeisenä motiivina oli saada vakuutusrahat kuolemantapauksen sattuessa.

Tyttö mopoili kännissä

Lahtelainen tyttö kaatui mopolla loukaten jalkansa ja kätensä. Puhalluskoe näytti 1,4 promillea. (Viikkouutiset 4.4.2007)

Tyttö ajeli kännissä autolla

Lahtelaistyttö ajeli kaupungin keskustassa äitinsä Nissanilla sen verran epävarmasti, että etenemisestä ilmoitettiin poliisille. 14-vuotias känninen koululaistyttö saatiin kiinni parin kilometrin päässä Lahden keskustasta ja hän puhalsi alkometriin 1,9 promille, yli törkeän rattijuopumusrajan. (IS)

torstai 5. huhtikuuta 2007

Naiselle 10 vuotta taposta

Lahtelainen vuonna 1973 syntynyt Virve Johanna Backman tuomittiin 10 vuoden vankeuteen taposta. Backman tappoi miesystävänsä / seurustelukumppaninsa veitsellä viime vuoden syyskuussa. Tuomioon sisältyi rangaistus pahoinpitelystä. Korvauksia määrättiin maksettavaksi uhrin omaisille 5 000 euroa ja miehen hautauskulut.

Nainen kertoi hermostuneensa saamastaan haasteesta tulla vastaamaan pahoinpitelysyytteeseen. Juotuaan alkoholia pitkin päivää hän riitaantui illalla töistä kotiin tulleen miehensä kanssa.

Nainen tarttui veitseen ja ensimmäinen isku vaurioitti miehen vasenta kainalovaltimoa ja -laskimoa. Selkään kohdistunut isku vaurioitti vasenta keuhkopussia. Naapurit kuulivat kerrostalon rappukäytävästä avunhuutoja ja löysivät 1955 syntyneen miehen käytävästä veitsi selässään. Ambulanssin tullessa paikalle nainen tuli asunnosta, vetäisi veitsen miehen selästä ja palasi asuntoon. Mies kuoli sairaalassa. (ESS 5.4.2007)

---
Tapahtumien kulku on samanlainen kuin jos mies tappaa naisystävänsä. Toinen hermostuu tai suuttuu jostain ulkopuolisesta tai kumppanin tekemästä asiasta, tarttuu kättä pidempään ja loput voi lukea lehdistä.

Nainen autoili 4 promillen kännissä lapset kyydissä

Heinolalainen nainen puhalsi eilen keskiviikkona 3,9 promillen lukeman poliisin alkometriin. Naisella oli kyydissään kolme lasta, joista kaksi auton tavaratilassa.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä rattijuopumuksena ja liikennerikkomuksena. Lasten vuoksi tapauksesta ilmoitetaan sosiaaliviranomaisille, johon poliisi on velvoitettu, koska lasten epäillään jääneen vaille hyvää huolenpitoa.

Sivullinen oli ilmoittanut hätäkeskukselle humalaisesta autoilijasta. Nainen tavoitettiin Sysmästä, jolloin etupenkiltä turvaistuimesta löytyi 2-vuotias lapsi sekä 3- ja 5-vuotiaat, jotka olivat takakontissa. (ESS)

---
Sivullinen tuskin tietää mahdollisesti pelastaneensa tavaratilassa olleiden lasten, miksei myös turvaistuimessa olleen hengen.

Lyhyesti

'Dump your children here’ box to stop mothers killing their babies
Desperate mothers are being urged to drop their unwanted babies through hatches at hospitals in an effort to halt a spate of infanticides that has shocked Germany.

At least 23 babies have been killed so far this year, many of them beaten to death or strangled by their mothers before being dumped on wasteland and in dustbins.

Brittisiskosten riita johti toisen kuolemaan
Halifaxilaisten siskosten riita sai järkyttävän lopun Englannissa, kun 16-vuotias tyttö kuoli 14-vuotiaan pikkusiskonsa veitseniskuihin. Veriteko tapahtui tyttöjen kotona.

Sijoitusneuvoja kavalsi 210 000 euroa
Kuopiolaisesta pankista lähes 210 000 euroa kavaltanut sijoitusneuvoja on tuomittu puoleksitoista vuodeksi ehdolliseen vankeuteen törkeästä kavalluksesta ja törkeästä petoksesta.

Kuopion käräjäoikeus määräsi keskiviikkona 50-vuotiaan naisen myös 80 tunniksi yhdyskuntapalveluun.

Sperma on vähentynyt hedelmöitysklinikoilla jo nyt uuden lain vuoksi
Spermanluovuttajat lasketaan Suomessa tällä hetkellä yhden käden sormilla. Väestöliitosta ja Turun yliopistollisesta keskussairaalasta kerrotaan, että aikaisemmin luovuttajia on ollut tiedossa kymmeniä.

Hedelmöitysklinikoilla onkin nyt pulaa siemennesteestä. Syy on syksyllä voimaan astuva uusi hedelmöityshoitolaki.
(...)
Pulaa on myös munasolujen lahjoittajista, koska uusi laki koskee kaikkia sukusoluja. Helsinkiläiseltä Felicitas-klinikalta kerrotaan, että munasolujen lahjoitus on jo käytännössä loppunut.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2007

Uusi koti ja nimi

Ilman dramatiikkaa V***ttu Naiseus muuttaa tänne ja saa uuden nimen, HysHys Naiseus.