A knee-jerk "if she says she was raped, then she was" stance is not only unfair to the accused, it is also, in the end, damaging to the advocates' credibility - and therefore, to those for whom they advocate.
If the Duke prosecution case turns out to be the fiasco it now seems to be, it may become a turning point in media attitudes toward rape charges.
...
Maybe we need rape victim advocates who are not committed to ideological myths, and who are more interested in helping victims than in gender politics.
Duke's tenured vigilantes
During her December 21 interview with prosecutors, the accuser offered either the seventh or the twelfth (depending on how you count) significantly different version of the story she had been telling medical personnel, police officers, and news reporters about what happened after she, an employee of a Durham escort service, showed up at about 11:30 P.M. on March 13 to do some stripping and exotic dancing for a party at a Durham house rented by Evans and two other Duke lacrosse captains.
Duke lacrosse case timeline
Wendy McElroy, Continuing to Defame the 'Duke 3' as Rapists kirjoitti 31.1.2007 kuinka raiskaussyytteistä luopumisen jälkeenkin kolmea syytettyä - ja nyt siis lopulta ja viimein syyttömiksi julistettuja - edelleen leimattiin raiskaajiksi julkisella tempauksella National Sexual Violence Resource Center toimesta. NSVRC järjestö laittoi nettisivuilleen dokumentin otsikolla "Talking Points: Duke University Lacrosse Team Rape Case" 18 päivää raiskaussyytteistä luopumisen jälkeen.
Miksi NSVRC sitten piti raiskausteemaa esillä, kysyy McElroy ja vastaa, että kyseessä on laajempi kokonaisuus kuin vain syytettyjen syyllisyys tai syyttömyys. Kyse on uhriuden paradigmasta ja etenkin niiden naisten uhriudesta, jotka esittävät raiskausväitteitä. Ydinajatus ja oletus on, että naiset eivät valehtele raiskauksesta. Tätä oletusta NSVRC lähti tempauksellaan puolustamaan, koska Duken tapaus järkyttää uhriuden paradigmaa ja siihen uskovia sekä toimintansa perustavia toimijoita. Duken tapauksessa sekä raiskaussyytöksen tehneen naisen valehtelu että syyttäjän vilpillinen toiminta olivat ja ovat kovia iskuja "naiset eivät valehtele raiskauksesta" -oletukselle, ja ne tullaan muistamaan vielä pitkään, kiitos median.
Tuon oletuksen hitsautuminen kenen tahansa ajatuksiin on vaarallista. Vielä vaarallisempaa on sen hitsautuminen seksirikossyyttäjän (nykyään ex-) ja lakiprofessorin aivoihin höystettynä jumiutuneella ja vain yhteen näkökulmaan luottavalla ja sokeasti uskovalla feministisellä ideologialla.
The main author of the "talking points" is identified by several respected Internet sites as the feminist law professor and former sex crime prosecutor Wendy Murphy. The ascription is based on the fact that Murphy is the only person named by the document and that the wording closely resembles an earlier email Murphy circulated in academic circles. Whether she is the sole author, however, Murphy clearly endorses the contents of the "talking points" and played a defining role in its development.Murphy, who is renowned for condemning the 'Duke 3' in the media, stated on the MSNBC News Show The Situation, "I never, ever met a false rape claim, by the way. My own statistics speak to the truth."
(Puistattaa ajatellakin millaista tuhoa Murphy on mahdollisesti saanut aikaan toimiessaan seksirikossyyttäjänä, kun ajattelu ja mitä ilmeisimmin myös toiminta perustuu tuohon järjettömään uskomukseen.)
Tähän väliin sopinee mainiosti Cathy Youngin kuvaus Wendy Murphystä:
Murphy, a former sex crimes prosecutor and an adjunct professor at the New England School of Law in Boston, is a real piece of work. She's a tireless defender of discredited child-abuse witch-hunts based on junk science. She's an ideologue whose contempt for opposing viewpoints puts off even those sympathetic to her cause (see this page for some student responses to a lecture she gave at Harvard), and who once called a snow sculpture of an erect penis built as a campus prank a "powerful symbol of sexual dominance and gendered violence" similar to "a snow sculpture of a Nazi swastika or the confederate flag." And then people wonder where the "man-hating feminist" stereotype comes from.
McElroy käy läpi pari "talking point" kohtaa, jotka siinä ja Murphyn toimesta esitetään "totuutena".
1) DNA todisteiden salaaminen oli ok, koska syytöksen esittäneen naisen seksuaalihistoria on yksityistietoa.
2) raiskaussyytös oli keino saada rahaa, mutta "luotettavan lähteen" mukaan nainen kieltäytyi 2 miljoonasta dollarista, jotka hänelle olisi maksettu syytöksen poisvetämisestä. Todellisuudessa rahatarjouksen teki naisen serkku, "Jakki", eikä naisella ollut mitään tekemistä rahatarjouksen kanssa.Siinä siis kaksi esimerkkiä mustamaalaamisesta ja väärien tietojen levittämisestä mediassa. Kuten McElroy ja Young toteavat, Duke tapaus saattaa olla käännekohta median asennoitumisessa vastaavanlaisten tapausten käsittelyyn.
NSVRC:n tempauksen ja hyökkäyksen perustana ei McElroyn mukaan ole totuus tai vääryys ja tapahtuiko raiskaus vai ei. Kyse on rahasta. NSVRC saa rahansa uhriuden paradigmasta. Murphyn maine perustuu sille. Molemmat taistelevat "elämästään" ja toimeentulostaan.
The Wendy Murphy file
Lisäys: Alla otteita vääriä raiskaussyytöksiä käsittelevästä artikkelista.
Marc Angelucci and Glenn Sacks, Research Shows False Accusations of Rape Common
(Yllätys yllätys, Wendy Murphy tulee esiin täälläkin.)
According to a nine-year study conducted by former Purdue sociologist Eugene J. Kanin, in over 40 percent of the cases reviewed, the complainants eventually admitted that no rape had occurred ("Archives of Sexual Behavior," Vol. 23, No. 1, 1994). Kanin also studied rape allegations in two large Midwestern universities and found that 50 percent of the allegations were recanted by the accuser.
Kanin found that most of the false accusers were motivated by a need for an alibi or a desire for revenge. Kanin was once well known and lauded by the feminist movement for his groundbreaking research on male sexual aggression. His studies on false rape accusations, however, received very little attention.
Väärien raiskaussyytösten tutkiminen ja niiden paljastuminen kohtuullisen yleisiksi ei aiemmin Kanin tutkimusta miesten seksuaalisesta aggressiosta hehkuttaneita ja häntä siitä kiitelleitä feministejä kiinnostanut. Aihe ja varsinkaan tulokset eivät ilmeisesti sopineet feminismin ideologian uskomuksiin ja "totuuksiin".
In 1985 the Air Force conducted a study of 556 rape accusations. Over one quarter of the accusers admitted, ... that no rape occurred. A further investigation by independent reviewers found that 60 percent of the original rape allegations were false.
The most common reasons the women gave for falsely accusing rape were "spite or revenge," ... ("Forensic Science Digest," vol. 11. no. 4, December 1985).
A "Washington Post" investigation of rape reports in seven Virginia and Maryland counties in 1990 and 1991 found that nearly one in four were unfounded. When contacted by the Post, many of the alleged victims admitted that they had lied.
According to a 1996 Department of Justice Report, of the roughly 10,000 sexual assault cases analyzed with DNA evidence over the previous seven years, 2,000 excluded the primary suspect, and another 2,000 were inconclusive.
...Linda Fairstein, who heads the New York County District Attorney's Sex Crimes Unit ... says, "there are about 4,000 reports of rape each year in Manhattan. Of these, about half simply did not happen."
The media has largely ignored these studies and experts and has instead promoted the notion that only 2% of rape allegations are false. This figure was made famous by feminist Susan Brownmiller in her 1975 book "Against Our Will: Men, Women and Rape." Brownmiller was relaying the alleged comments of a New York judge concerning the rate of false rape accusations in a New York City police precinct in 1974.
A 1997 "Columbia Journalism Review" analysis of rape statistics noted that the 2% statistic is often falsely attributed to the Federal Bureau of Investigation, and has no clear and credible study to support it.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti