"Korvessa" toimittaja ja kuvaaja aloittavat perjantai-illan valtaamalla huoltamon peräpöydän ja odottelevat kunnes muut tytöt saapuvat. Silmänruokaa ei ole, joten odottelu sujuu henkeviä keskustellen. Hetken kuluttua muut liityvät seuraan ja energiavarastot täytetään, osa kertoilee matkakuulumisia.
Huoltamo jää taakse ja autokyyti kohti määränpäätä alkaa. Tie loppuu ja perjantai-illan kunniaksi vedetään kumisaappaat jalkaan. Joukko kävelee metsän keskellä noin kilometrin verran suoalueelle ja ylittävät sen pitkospuita pitkin. Pitkospuut loppuvat kahden laudan siltarakennelmaan, joka nousee muutaman metrin korkeuteen. Rohkeasti vain ylös. Periltä löytyy laavu ja aurinko laskee järven takana metsän taakse. Toimittajan mielen valtaa hyvänolon tunne tuossa pienessä paratiisissa.
Illan edetessä ja nuotion rätistessä paikalla olevat "nuoret herrat" vakuuttavat laavun voittavan kaikki kotibileet ja baarit. Heidät löytää sieltä usein, mitä ei tarvitse ihmetellä. "Siihen valtakuntaan kerran kurkistettuani ymmärrän - jopa hieman kadehdin - poikia."
***
Miksi sitten edellä kuvatun kaltaisten illanviettojen soisi olevan yleisempiä? Seuraava lyhyt kuvaus eräästä lauantai-illasta tapahtumineen ja seurauksineen kertoo.
Se oli lauantai-ilta viime syksynä, kun kaveriporukka oli juhlimassa ulkona. Turha riita sisarusten välillä sai hirveän lopun. "Vihaan sua. Kunpa sä kuolisit", kuului siskon vihainen huuto veljelleen.
Ne olivat viimeiset sanat. Aamulla veli löytyi kellarista. Haulikko leuan alla pysäytti Samin elämän seitsemääntoista vuoteen.
Kovasti pidetään ääntä kuinka tytöillä menee huonosti. Siinä ei sinällään ole mitään väärää. Kuitenkin, tuon äänen alle unohtuvat niin Sami kuin lukuisat muutkin pojat sekä miehet - kaksi joka päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti